torstai 3. joulukuuta 2015

Talvihäiden lumous



                                   
                                   TALVIHÄIDEN LUMOUS

                                                Kuva Janne Miettinen

Talvihäiden lumous perustuu tunnelmaan. Hämärän hiipiessä kynttilöillä saadaan upea valaistus. Puhdas valkoinen väri, ripaus hopeaa tai kultaa luo ylellisen ja hienostuneen tunnelman ilman suurempia somistuksia. Jos taas halutaan fantasioita, talven ihmemaa (winter wonderland) teemaa, niin vain taivas on kattona. Seurojen talojenkin jo hieman kuluneet seinät katoavat, kun sali koristellaan kimaltelevilla oksilla, koristelumella,  taianomaisen kauniilla joulupalloilla. Luonnon omilla antimilla kuten kävyillä ja sammaleella saadaan mukaan loihdittua upeaa metsän tunnelmaa. Sen kruunaavat tuikkivat jouluvalot ja aidot kynttilät.

Ne, jotka eivät pelkää pakkasherraa eivätkä luonnon voimia niin vihkiseremonia ulkona tähtikaton alla voi olla unohtumaton kokemus. Tällöin vain on otettava vieraat huomioon ja varattava heille tarpeeksi lämmmintä ylle, valkoisia shaaleja, vilttejä. Kutsukorteissa voi jo olla maininta ulkona vihkimisestä, jotta vieraat voivat varautua siihen. Suomen luonto ja valkoinen lumi luo tähän uskomattoman upeat puitteet.  Tosin täällä pääkaupunkiseudulla talvisää saattaa yllättää..vesi- ja räntäsade saattaa olla hyvinkin melkein jokapäiväistä, joten hyvin suunnitelluissa häissä kannattaa olla plan B sisällä vihkimisestä. Myös vieraskunta kannattaa kartoittaa etukäteen. Ovatko vieraat sellaisia, jotka nautttivat luonnosta eivätkä säikähdä pientä pakkasta.

                                                              Kuva Timo Saarinen

Talvihäiden somistus on helppo loihtia. Tänä päivänä on saatavilla vaikka minkälaisia joulukoristeita, jotka sopivat myös hääkoristeluun. Bling, blingiä, kimalleoksia, talven upeita eläinhahmoja ja huurtuneita jääkukkia. Kynttilät ja lyhdyt ovat upeita ja niitä kannattaakin asetella ympäri juhlatilaa. Kirkkovihkimisessa saadaan kauniisti valoa, kun lyhdyt tai kynttilämaljakot asetellaan käytävän tai alttarin reunoille. Kirkosta kannattaa kuitenkin ensin tarkistaa saako sinne laittaa lyhtyjä ja kynttilämaljakoita. Valkoiset kukat tai joulun aikoihin punaiset joulukukat sopivat kauniisti kirkon hämärään, varjoisaan tunnelmaan. Jouluvaloja voidaan ripustella juhlatilaan tai korostaa niillä jotain tiettyä yksityiskohtaa. Amoriinilta vuokratavat huikean ihanat mix & match-valosarjat ovat upeita ja moderneja ja niitä on saatavilla 40 eri sävyä.

                                                                                   Kuva Orchidea
Talvihäiden valokuvauksissa kannattaa ottaa huomioon muutama valokuvaajan antama vinkki.
Janne Miettinen, kokenut ja useita palkintoja saanut valokuvaaja (www.jannemiettinen.fi) muistuttaa, että kuvaukset kannattaa tehdä hyvissä ajoin, valoisaan aikaan. Kuvauksiin kannattaa ottaa mukaan myös 2 avustajaa, jotka sitten auttavat pukeutumisen ja muun rekvisiitan kanssa.

Tässä myös kokeneen Timo Saarisen, Excella Photo (www.excellaphoto.com) kuvausvinkit:

Talvihääkuvien ohje hääparille:
Talvella hääpotrettien kuvaaminen on hyvin erilaista kun kesällä, jos kuvaukseen menee samalla valmistautumisella kuin kesällä niin lopputulos ja kuvaus kokemus on todennäköisesti suuri pettymys. Tässä on muutama asia mitkä suosittelen ehdottomasti käymään läpi rohkeasti valokuvaajasi kanssa:

Lumi elementti: Ensimmäinen mielikuva mikä kaikille tulee talvisista hääkuvista on taianomainen, maa on täynnä lunta kuin olisi tomusokeria piparkakkutalon päällä, mutta kun mennään kaupunkiin tai moneen paikkaan, niin todellisuus on ihan päinvastainen, lumi on harmaata ja rumaa ja on hyvin vaikea löytää mitään paikkaa missä lumi ei olisi katastrofi. Tästä päästään tärkeimpään asiaan mikä on huomioitava: suunnitelkaa häävalokuvaajan kanssa yhdessä kuvauspaikat ja käykää yhdessä niitä katsomassa! Kuvauspaikat on oltava valmiina ennen kuvauspäivää jotta on mitenkään mahdollista saada mielikuvassa olevia unelmakuvia. Jos ei ole yhdessä mahdollista niin käykää itse tutkimassa kuvauspaikat ja kuvaaja menee itse katsomaan ne paikat omalla ajalla.

Käytännön asiat: Seuraavaksi tärkein asia on hääparin kuvauskokemus, talvella on oikeasti varustauduttava kylmään tai loppuelämän on katsottava kuvia missä teidän hymy ja ilme on kirjaimellisesti jäätävä. Siihen tulee seuraava vinkki: Varatkaa kuvaukseen iso lämmin takki tai viltti morsiammelle johon hän on kääriytynyt suurimman osan ajasta! Kuvaaja asettaa teidät oikeaan paikkaan, laittaa valotuksen kuntoon ja sillä hetkellä kun viltti lähtee pois niin kuvaus alkaa! Heti kun pieni setti on otettu, viltti tulee heti taas päälle. Kuvaajan on siis tiedettävä mitä hän tekee ja hänen on tehtävä se nopeasti.

Viimeinen vinkki menee myös häiden tärkeimmälle henkilölle, eli morsiamelle: On hyvä olla lämpimät kengät missä on korkeat varret jotta lumeen voi mennä, jos halutaan kuva vähänkään paikassa missä lumi on kauniisti, esim puistossa tai metsässä niin lumeen on käveltävä. Oikeat kengät siis mahdollistaa sen että päästään vapaasti liikkumaan paikkoihin missä kuvaaja saa huomattavasti paremmat kuvat.

Vaikka kesäkuukaudet ovatkin varsinaista hääsesonkia, niin yhä enemmän ja enemmän järjestetään häitä myös talvikuukausina. Suosittelen!






tiistai 13. lokakuuta 2015



                                       
                                              Pikkujoulut


Nyt ollaan jo lokakuun pimenevissä illoissa ja kohta on pikkujoulujen aika. Vielä 10-15 vuotta sitten yritykset satsasivat paljonkin rahaa rajuihinkin pikkujoulujuhliin. Se oli kiitos työntekijöille ja hetki irti arjesta. Juomaa ja ruokaa riitti monen yrityksen juhlissa aina aamuun saakka. Juhlat saattoivat olla railakkaita ja aamulla väsymys painoi silmäluomia mutta muutaman päivän jälkeen palasi taas normaali työrytmi.



Pikkujoulujuhlia odotettiin ja niistä nautittiin. Laman myötä ja muutenkin taloudellisen tilanteen kiristymisen myötä monet yritykset ovat luopuneet pikkujoulujuhlien järjestämisestä. Tänä päivänä monet yrityksistä ovat siirtyneet kokonaan pienempi muotoisiin pikkujouluihin elikä viedään työporukka ravintolaan syömään illallista tai vietetään yhteinen teatteri-ilta. Useat yritykset puolestaan ovat kokonaan luopuneet vanhasta traditiosta.

Isot, pienet, railakkaat ja vauhdikkaat tai hillitympi illanvietto, joka tapauksessa pikkujoulujuhlat ovat oiva breikki  työhön ja piristävä ruiske myös työilmapiiriin.

Niin yrityspikkujouluihin kuin ystävien keskenkin vietettäviin juhliin löytyy runsaasti upeita ideoita, minkä pohjalta juhlat on helppo järjestää. Upea ja vauhdikas 20-luku on takuuvarma teema onnistuneisiin juhliin. Paljon bling blingiä, shampanjaa ja salakapakan gansteriteemaa. Winter wonderland teeman saat myös pienelläkin vaivalla ja ideoinnilla aikaiseksi.  Ystävien kesken vietettävissä juhlissa on ihana myös kattaa jouluinen pöytä valmiiksi pieniä, hauskoja pikkujoululahjoja myöten.





Joulu on ihanaa aikaa ja joulun odotus loihtii mielestäni varsinaisen joulun. Marraskuun alussa  pidettävät vuosittaiset pikkujoulut aloittavat joulun odotuksen. Viime vuonna minulla oli pakon sanelema breikki  mutta katsotaan kuinka tänä vuonna käy. Pikkujoulujuhlien järjestäminen ystäville on ihanaa ja samalla tulee yleensä kotikin jo laitettua joulukuntoon. Näin saa pikkujoulujuhlien jälkeen nauttia taianomaisesta joulun odotuksesta. Ystävät ja rakkaat tekevät siitä suurenmoisen . Joulu ja joulun dootus on niin parasta aikaa.




tiistai 15. syyskuuta 2015

Maalaisromanttiset häät...viittä vaille valmista.



                         Maalaisromanttiset häät…Viittä vaille valmista.


 Miehet lähtivät jo iltapäivällä autojen ja peräkärryjen kanssa rahtaamaan häärekvisiittaa tulevalle juhlapaikalle. ”Miten sitä nyt näin paljon on kertynyt”  ihmetteli morsiamen isä. ”Tähänhän tarvittaisiin kokonainen rekka-auto”.  No, joka tapauksessa tienviittakyltit, vintage kyltit , puutarhakukat saviruukkuineen, päivävarjot, koristevalot, tammitynnyrit, baaripöytä ja alttarille tulevat kalusteet oli jo pakattu autoon. Yksi kaasoista taisi ajella paikalle seuranaan 40 pom pom kukkapalloa.


Enää ei puuttunut kuin pöydille tulevat morsiamen tekemät t teacup-kynttiläsomisteet, hääparin viimeistelemät menukortit sekä kaikki muut juhlatilaan tulevat somisteet. Somistettavana oli vihkitila, tanssivintti, päätalo, terassi sekä juhlien jatkopaikka Kivitasku.


                                  Häiden teemaväreinä oli persikka, vanharoosa ja kerma.




Hääpari oli hankkinut mukaan suurehkon joukon avustajia. Sulhasen äiti ja puoliso, morsiamen siskot ja kaasot  ja  hääparin ystävät.



Vihki- ja tanssitilan kattoon kiinnitettävät valot ja pom pom somisteet  olivat paikoillaan jo ennen kuin huomasimmekaan. Kiitokset bestmänille ja muille komeille nuorille miehille.
Vihkitilan tuolit oli asetettu paikoilleen. Luonnonvalkoinen matto kiilteli vihkikäytävällä somien ruusunterälehtien reunustamana. Kynttilämaljakot olivat paikoillaan ja alttarillekin oli saatu vihkipöytä valmiiksi. Ovien vierustalla komeili pari tammitynnyriä, joihin floristimme oli tehnyt runsaat, rehevät kukka-asetelmat (english garden- tyyppiset) ja kattoonkin oli saatu kiinnitettyä upea vintage tyyppinen kynttiläkruunu.



                                                      Menneen ajan romantiikkaa.


Tällä kertaa hääseurueen sekä juhlatilan kukista huolehti upea floristi Janne, jota olin käyttänyt aiemminkin. Janne on mahtava taiteilija ja hän loihtikin kukista juuri sellaiset kuin morsian oli ajatellutkin. Janne tuli paikan päälle tekemään kaikki tarvittavat kukat ja asetelmat.  Pitkä oli työpäivä floristillakin, sillä hän taisi ajella kohti stadia vasta yömyöhään.  




                                                             Morsiamen hääkimppu. 


Juhlapaikka hiljeni siinä yhden aikaan yöllä, kun loputkin hääseurueesta lähtivät nukkumaan kauneusuniansa. Paikka näytti mahtavalta yön hiljaisuudessa. Suuret tammet loivat varjojaan päätalon ympärille. Tilaa reunustavat pellot huokuivatt upeaa maalaismaisemaa. Ja kaikki tämä vain muutaman kilometrin päässä lähimmästä keskuksesta.

Nyt nukkumaan. Kaikki oli kunnossa ja oli ihanaa päästä untenmaille. Jännityksellä odotimme seuraavaa päivää.

Kaikki piti olla kunnossa. Heräsin kuitenkin yöllä portaiden narinaan ja huomasin morsiamen tulleen alakertaan. ”Äiti, ne hiuskukkase!t”. Kello oli 04.00 aamuyöllä..olimme unohtaneet hiuskoristeet, mutta ei hätää. Aamulla kuuden aikoihin lähetimme viestin floristille, joka oli jättänyt ne juhlapaikalle valmiiksi. Tosin kampaaja oli tulossa jo puoli kahdeksan aikoihin laittamaan morsiamen hiuksia mutta isä papparainenhan ne kävi sieltä juhlapaikalta äkkiä noutamassa. Näin, vaikka kaikki oli kirjattu muistipapereille. Mutta, kun ne viimehetken työt ovat aika aikaavaativia, niin jokin tärkeäkin juttu voi jäädä siinä tohinassa unholaan. Kaiken saa kuitenkin korjattua tai sitten muutetaan vähän suunnitelmia. Suurta päivää ei kannata pilata minkään kommelluksen vuoksi.



Hääpäivästä tuli upea ja häät onnistuivat hyvin. Hääparin toivoma rento ja mukava fiilis välittyi myös häävieraille ja hääpari saikin paljon kiitosta hääjuhlastaan. Tosin itse vieraathan ovat juuri ne, jotka luovat onnistuneen juhlan. Kiitos kaikille!


Juhlapaikka: Nygårds, Vantaan Sotunki
Kuvat: Excella Photo ja E.Kyllästinen


keskiviikko 5. elokuuta 2015

Pienen Meritähtipalleron synttärit ja Tädin viime hetken hääjärjestelyt



Pienen Meritähti Palleron 1v synttärit ja Tädin viime hetken hääjärjestelyt.




Turkoosin ja vaaleansinisen väriset pom pomit odottavat, että joku laittaisi ne kuntoon. Värikäs meritähti on hankittu ja kalailmapallokin odottelee päivänsankaria. Simpukoita on haettu varastosta pöydälle ja ison veljen jättisimpukka odottelee kunniapaikkaa kahvipöydässä.

”Täällä” huutelee tuleva päivänsankari. Kävely ei vielä onnistu mutta sanat lumoavat pikkuisen huutelijan ja pikku pallero paistattelee itseensä tyytyväisenä, kun kaikki kehuvat kuinka hienosti hän jo puhuu. Mekko heiluu kontatessa ja pienen palleron hiukset ovat pystyssä. Pallero  on tyytyväinen juhliinsa.  Palleron mielestä hauskinta on maistella synttärikortteja ja veikistellä vieraille.

Synttärijuhlien järjestelyiden aikana samaan aikaan tehtiin vielä viime hetken hääjärjestelyjä. Täti on menossa naimisiin. Häitä vietetään jo tänä viikonloppuna. Väsyneet kaasot, tädit ja mummi eivät jaksaneet  tehdä kuin muutamia  pom pomeja  enää iltamyöhällä. Tea-cup kynttilöiden valaminen oli vienyt koko illan eikä hääkylttien tekeminenkään ihan muutamassa tunnissa mennyt.  Hääsuunnittelijan neuvosta huolimatta kaikkea mahdollista ei ole tehty hyvissä ajoin…aika kun rientää sellaisella vauhdilla ja päivät hupenevat. Niinpä vielä tänäänkin tehtiin iso-mummin kanssa vieraille vieraslahoja. Askarreltiin nimilappuja, leikeltiin kangaspaloja. Tahmeaa hommaa, mutta saatiinpa vieraille yllärit valmiiksi. 

Eilen käytiin katsastamassa isoisän ( Ukon) tekemään taideteosta alttarille. Nyt pääsee Pikku B:kin soittelemaan kirkonkelloja. 

Huh, ei enää montaa päivää jäljellä itse H-hetkeen. Menukortit kaipaavat vielä viimeistelyä ja koristeitakin on vielä tekemättä. Mutta onhan tässä vielä aikaa. Ei mitään häästressiä. .. jostain kumman syystä hääsuunnitelijankin aamu alkaa jo klo 06.00. Päivä ei tunnu riittävän, sillä muutkin työt veroittavat oman aikansa.Silti tämä on niin ihanaa ja antoisaa.  Lauantaina taas yksi onnellinen nuoripari saa toisensa ja uusi yhteinen elämäntaival voi alkaa.

Tämä oli siis heinäkuun lopun blogi.  Seuraavalla kerralla lisää maalaisromanttisista häistä.