perjantai 30. joulukuuta 2016


                 2017 häätrendit, onko näistä jokin sinun häätrendisi?

                                       Kuva Oona Linna.


Täällä meillä ja kansainvälisillä markkinoillakin pidettävät 2017 häämessut aloittavat tammikuussa rytinällä vuoden 2017 ja 2018 häävalmistelut. Vielä ei toki ole liian myöhäistä alkaa järjestelemään 2017 kesähäitä. Haasteena saattaa toki olla mieluisan juhlapaikan löytäminen, varsinkin täältä pääkaupunkiseudulta mutta aina kannattaa kokeilla onneaan ja vaihtoehtoisia valintoja juhlapaikalle saattaa hyvinkin löytyä, kunhan vain on avoinna uusille ideoille.

Vuoden 2017 häätrendit koostuvat osittain vanhoista, jo suosituiksi tulleista tyyleistä ja väreistä.

1)Ensimmäiseksi nostaisin maalaisromantiikan sekä pastillivärit. Maalaisromantiikka sopii upeasti suomalaiseen maisemaan ja meiltä löytyy ihastuttavia juhlapaikkoja, joita voidaan tuunata persoonalliseksi. Varsinkin tuon ihastuttavan vanhan roosan/vaaleanpunaisen blush rose-sävyn värit jatkavat edelleen suosiotaan myös täällä meillä niin kuin Englannissa ja muuallakin Euroopassa. Enkä yhtään ihmettele, sillä sävy on kaunis ja ajaton ja se on helppo yhdistää muuhun somistukseen. Se luo romantiikkaa mutta on samalla myös tyylikäs ja hienostunut. Ehdottoman trendikästä.


                                                          Kuva Timo Saarinen

Kuva Janne Miettinen


Kuva Janne Miettinen


Kuva Janne Miettinen


2)Uutena tälle vuodelle nostaa suosiotaan varmastikin Metallinhohto ja sen eri sävyt: Kulta, hopea, kupari ja ruusukulta. Varsinkin kulta on tulossa vahvasti esille vuoden 2017 häätrendeissä. Näistä esimakua minulla on jo viime kesän häistä, joissa teemaväreinä oli kulta, valkoisen erisävyt ja upea navyblue. hääpari tuli New Yorkista, joten he toivat uusia tuulahduksia mukanaan.


                                       Kuva: Maria Hedengren

3)Natural wedding: teemana luonnonmukaisuus. Näissä häissä nähdään paljon mm. luonnonkukkia ja luonnonelementtejä. Juhlapaikkana voi olla rustiikkihäiden tapaan vintin ylinen tai puutarha telttoineen. Luonnonmukaisuutta korostetaan ja koristelussa käytetään kukkia,köynnöksiä sekä metsän omia antimia kuten marjoja ja sammalta, oksia ja varpuja. Väripalettina toimii myös harmaan ja sinisen eri sävyt.

                                      Kuva janne Miettinen


                                     Kuva Timo Saarinen


Mitähän vielä ensi vuodeksi: Boheemius ja wow-efektit kuten upeat valoefektit ja muutenkin valaistuksen korostaminen sekä somistuksessa upeat, isot kukkakokonaisuudet.

Kansainvälisissä lehdissä viljellään yltiöpäistä romantiikkaa, joka ei aina istu tänne meille sellaisenaan. Jos siihen yhdistetään pohjoismaalaista selkeyttä ja pelkistettyä tyyliä, niin se sopii monen hääparin makuun.

Älkääkä unohtako oman persoonallisuuden korostamista. Olkootpa trendit sitten mitä tahansa niin häitä kannattaa lähteä suunnittelemaan aina oman inspiraation, mieltymysten ja visioiden pohjalta. Näin saadaan loihdittua unelmista totta.


                                                                Kuva oona Linna

                                ONNEA UUDELLE VUODELLE 2017!



keskiviikko 14. joulukuuta 2016

Vuoden 2017 Häähulina

                   
                    Valmistautumista vuoden 2017 häähulinaan

Nyt se on jo alkanut…Pitäisi täydellä teholla valmistautua vuoden 2017 häämessuihin. Joulukiireet tosin haittaavat vähän, sillä rakastan joulua ja rakastan lahjojen hankkimista ja tekemistä näin joulun alla.


Joululahjapaketoinnin välissä mieleen nousevat vuoden 2017 häätrendit sekä oma pieni visioni täydellisestä häämessuständistä. Kansainväliset häätrendit toki sanelevat myös meidän trendejämme täällä Pohjolassa mutta yltiöpäinen romanttisuus ei kuitenkaan täällä meillä aina innosta vaan siihen on otettava Pohjoismaalaista selkeää tyyliä mukaan. Pieneen messuständiin ei kuitenkaan mahdu luomaan erilaisia tyylejä vaan esille on otettava jotain pientä ja viehättävää.  Ideoita olisi tuhansia mutta budjetti toki tekee siihen omat rajoituksensa. Yksi pieni idea jo häilyy mielessä mutta katsotaan saanko toteutettua sen.

Mutta asiaan, vuoden 2017 hääkauden avaa upeat, perinteiset Mennään Naimisiin häämessut Wanhassa Satamassa 14-15.01.2017. Messut toteutetaan jo 22.kerran. Tällä kertaa messuihin tuo kuitenkin uutta ilmettä ja uutta näkökohtaa Paula Kirvesmäki, jonka haltuun messut ja mennään Naimisiin -lehti on siirtynyt. Luvassa on rentoa tunnelmaa, kuplivaa shampanjaa, kilpailuja sekä tietenkin mahdollisuus tavata eri alojen hääammattilaisia.


Paulan kommentti tulevista messuista: ”Järjestäjän muutoksen myötä paljonkin muuttuu asiakkaan iloksi messuilla. Tuttuja asioita ovat suuri näytteilleasettajien määrä ja muualtakin kuin pääkaupunkiseudulta, joten kauempaakin kannattaa tulla hääjärjestelyitä edistämään. Sormukset, hääpuvut, miesten puvut, hääkutsut, juhlapalvelut, kuvaajat, häämatkat, kukat, ohjelmat, hääsuunnittelijat ja kirkollisetkin asiat ovat edustettuina messuilla. Löytyy morsiuskimppuosasto, jossa voi valokuvata itsensä kimpun kanssa ja nähdä mikä kimppumuoto parhaiten itselle sopii. Perinteinen, mutta aina uusiutunut on Sinellin askartelutyöpaja. Muotinäytös on entistä suurempi ja kattavampi kokoema parhaimmista hääpuvuista sekä juhlavierasasuista. Kuohuviinibaari muotinäytöksen yhteydessä lisää osaltaan viihtyisyyttä. Uutta on Street Food osasto, ei yllätä känkkäränkkä, kun voi nauttia nopeasti hyvää sormiruokaa messuilun lomassa. Uutta on on myösVIP kokemus. VIP vieraallamme on parhaat muotinäytöksen katselupaikat kuohujuomineen, oma lounge huilaamiseen, naulakkomaksu kuuluvana ja yli 50€ läksiäislahjakassi.

Orchidea odottaa innolla Wanhan Sataman messuja ja varsinkin tuo VIP-vieraskonsepti tuo messuille sitä paljon  odotettua kansainvälistä messutunnelmaa.
Tervetuloa Orchidean osastolle 139 E.

Seuraava häätapahtuma täällä pääkaupunkiseudulla onkin heti jo viikon päästä Mennään Naimisiin-messuista,  Love me do-January fair 21-22.01.2017 Kaapelitehtaalla. Tämä hurmaavan vauhdikas häätapahtuma toteutetaan jo neljättä kertaa. Järjestäjinä toimii Nonna Sjöberg sekä Amoriini.com:in Johanna kumppaneineen. Häätapahtumassa esitellään vuoden 2017 Love me do-morsian  Nadja, julkistetaan vuoden 2017 Hääyritys ja paljon paljon muuta kivaa.





Orchidea on myös tälläkin kertaa mukana Love me do:ssa yhdessä Floramoren kanssa.


Seuraavat suurimmat häätapahtumat ovat Turun Häät Häämessut 28-29.01.2017 ja Tampereen Häämessut 04-05.02.2017

Nyt kuitenkin kaikki vielä nauttimaan tästä ihanasta joulunajasta ja joulun odotuksesta.


                                                                 Taianomaista Joulua
                                                                            &
                                                                 Onnea Vuodelle 2017




tiistai 6. syyskuuta 2016

Santorini, unelmakohde häämatkalaisille

                     Santorini, sininen unelma häämatkalaisille.

Istuimme kalderan reunalla Firan kaupungissa pienessä kahvilassa. Edessä avautui henkeäsalpaavan kauniit maisemat. Silmiä häikäisi valkoisiksi maalatut talot vuoren rinteellä sekä sinisenä kimalteleva meri. Santoriinin kaldera on tulivuoren romahduksen muodostama laguuni, jonka reunalla sijaitsee pääkaupunki Fira´ sekä mm. Oian taiteilijakylä.



Sekä Fira´ että Oia ovat kuin tehty rakastavaisille. Toinen toistaan upeammat hotellit kiertävät kalderan rinteillä. Idyllisissä hotelleissa on huoneistoissa omia uima-altaita tai porealtaita. Santoriini onkin häämatkalaisten suosikkikohde. Ja totta tosiaan varmastikin yksi Kreikan kauneimmista saarista. 








Upeat maisemat saivat seurassamme olleen Pikku B:kin haukkomaan henkeään. 9-vuotiaan pojan kommentti olikin, että jäädään tänne ikuisiksi ajoiksi.



Muutenhan Santoriini ei välttämättä ole ehkä se paras kohde aivan pienimmille lapsille. Itse asuimme Kama´rin kylässä ja sen muuten niin upea ranta on nopeasti syvenevä ja kivipohja rosoinen ja liukas niin, että se ei ole sopiva pikkulasten uimiseen ja on aika hankala aikuisillekin, sillä ranta saattaa olla todella tuulinen ja aallot korkeat. Viikon reissusta 3 päivää oli todella tuulista jolloin vain parhaimmilla ja kokeneilla uimareilla oli mahdollisuus pulahtaa vaahtoaviin aaltoihin. Mutta auringonotto sen sijaan rannalla oli mahtavaa. Ravintoiloiden rantatuolit ovat ilmaisia, jos tilaat ravintolasta jotakin tai syöt siellä esim. lounaan.



Kama´rin kylä on oiva paikka niille, jotka haluavat elämää ympärillensä. Kaikki palvelut on käden ulottuvilla ja rannalle pääsee muutamassa minuutissa. Kylä on tyypillinen turistikohde, mutta palvelu on ystävällistä ja Kama´rista pääsee hyvin busseilla nauttimaan kalderan puolella olevista pikkukylistä, Fira´sta ja Oian taitelijakylästä.

Oian taitelijakylä puolestaan on aivan uskomaton, varsinkin auringonlaskun aikaan. Satumainen auringonlasku värjää taivaan punaisen eri sävyistä  kauniin vaaleanpunaisiin sävyihin.  Taiteilijakylän pienet butiikit ovat oiva ostospaikka tuliaisille. Tosin hintataso saattaa olla yllättävän kallis. Myös Fira´sta löytyy ihastuttavia liikkeitä niin naisten kuin miestenkin vaatteille, kultakoruista puhumattakaan. Tosin Fira´n hintataso tuntuu olevan suunnattu enimmäkseen upeista risteilijöistä tuleville turisteille. Ostoksilla kannattaakin mainita olevansa Suomesta, jolloin hinta saattaa laskea hiukan.




Apollomatkojen ammattitaitoiset ja ystävälliset oppaat opastavat teitä omatoimiretkien kohteiden valinnassa. Kama´rin kylässä hotelli Agean Plaza on eri uima-altaineen sopiva kohde myös perheille. Hotellin huoneet ovat valoisia ja palvelu ystävällistä. La Mer hotelli taisi kuitenkin olla suosikkini. Calderan puolelta mainittakoon upea Caldera´s Dolphin Suites, joka sopii upeasti romanttiselle häämatkalle. Matkalla mukana olleen nuoren naisen mielestä Oia olisi se unelmien kohde nuorelle parille. Tosin tuolloin olisi hyvä olla vuokra-auto saatavilla, jotta pystyy helposti retkeilemään saaren rannoille.


perjantai 12. elokuuta 2016

Kesä 2016 häähumuisissa tunnelmissa

                            Kesä 2016 häähumuisissa tunnelmissa

Nousin aamulla aikaisin nauttimaan vielä tästä kesän viime hetkistä. Aamukaste on kastellut nurmikon ja ilmassa on jo syksyn tuoksua.

Tämä kesä on ollut aivan mahtava. Orchidea on saanut järjestää mitä upeimpia ja erilaisimpia häitä.

 Jo loppukeväästä vietettiin upeat New Yorkilaiset häät Hotelli Kämpissä . Hääpari oli aivan ihastuttava, samoin kansainväliset vieraat. Juhlat sujuivat upeasti ja niistä jäi varmasti ikimuistettava muisto niin hääparille, vieraille kuin minullekin.


                                                            Kuva Maria Hedengren
                                                            

                                                                 Kuva orchidea

                                                                       Kuva Orchidea

Kesäkuussa Orchidea puolestaan järjesti kesäisen kauniit häät Hämeenkylän Kartanolla. Teemaväreinä punaisen eri sävyt ja harmaa. Hääjuhlaan loihdittiin Pariisilaista kahvilatunnelmaa katulyhdyin ja karkkibuffetilla.



                                                                  Kuva orchidea


Heinäkuun helteet. Upea, aurinkoinen päivä hääjuhlalle merellä Helsingin edustalla. Romanttiset, kauniit häät kesän suosikkiväreissä, pastillisävyissä. Vaaleanpunainen, kermanvalkoinen ja hopea sopivat upeasti romanttisiin ja trendikkäisiin häihin.  Ripaus maalaisromantiikkaa täydentää tunnelman.

                                                             Kuva orchidea


                                                              Kuva orchidea


                                                                 Kuva Orchidea


                                                              Kuva Orchidea


Elokuun sotilashäät pidetään pääkaupunkiseudun ulkopuolella. Valkoiset tuolihuput lilan värisillä tuolinauhoilla koristavat juhlasalia. Tanssilattian yläpuolelle ripustetaan lilanvärisiä pompomeja ja juhlatila valaistaan upein värein.
On vielä mainittava elokuun toiset häät,  jotka odottavat vielä vuoroaan. Suomalais-intialaiset häät. Yleisilme kaunis, intialaisia vivahteita kullansävyineen ja ripaus fuksian väriä. Oman erityispiirteensä tuo intialainen kulttuuri.


Otin esille tässä vain  nuo suurimmat hääkokonaisuudet mutta toki Orchidean kesään mahtuu myös muita hääjuhlia, joissa olen ollut mukana suunnittelemassa somistusta ja auttamassa toteuttamaan sitä. Mukaan mahtuu myös kihlajaisjuhlat, 40-synttärit, valmistujaiset ja paljon muuta. Lastenjuhlista mainittakoon pienen 2-vuotiaan pikku prinsessan Pieni Merenneito synttärit.



                                                               Kuva orchidea

Pahoittelen kuvien huonoa laatua, mutta myöhemmin laitan lisää kuvia Orchidean sivuille kunhan saamme ne valokuvaajilta.






maanantai 13. kesäkuuta 2016

Ne ikimuistettavat polttarit

                    
                                  NE IKIMUISTETTAVAT POLTTARIT



Tämä kesän alku on kiirettä aikaa hääpareille, kaasoille ja bestmaneille. Viimeisiä häävalmisteluja tehdään hääpäivää varten.

Touko- ja kesäkuu on myös polttareiden kulta-aikaa. Häänettisivustot ovat täynnä iloisesti yllättyneitä tulevia morsiamia, joita haetaan kotoa perjantai-lauantai aamuisin viettämään tätä ns. viimeistä sinkkuiltaa tai sinkkuviikonloppua.




Ensimmäisenä tulee polttareista, sekä naisten että miesten, mieleen se, että ne ovat muuttuneet useasti 2 päiväisiksi tai koko viikonlopun kestäviksi tapahtumiksi. Ystävät, jotka järjestävät polttarit ovat yleensä aika hyvissä ajoin liikkeellä, miettivät paikan ja juhlan teeman etukäteen ja keräävät rahat jo hyvissä ajoin talteen, jotta pidemmmätkin polttarit onnistuvat. Monesti lähdetäänkin viikonlopuksi jonnekin toiselle paikkakunnalle tai esim Lappiin laskettelemaan ja viettämään hauskaa tyttöjen tai poikien viikonloppua. Yhä useammin polttarit vietetään myös ulkomailla sekä tyttöjen että poikien kesken. Naapurimaat kuten Ruotsi ja Viro ovat tietysti edullisia polttarikohteita mutta toki pidemmällekin mennään. Viime kesänä poikaporukka matkusti 5-7 päiväksi Turkin auringon alle. Polttarireissu onnistui hienosti ja kaikki pääsivät takaisin kotiinkin.


Sitten niihin perinteisiin polttareihin. Yhden päivän polttareihin yleensä kuuluu aloitus jo aikaisin aamulla ja juhlintaa jatketaan aina aamun pikkutunneille asti. Nuorten naisten keskuudessa suosittua on ottaa ohjelmaan mukaan kauneushoitoja, kampaajalla käyntiä sekä mm. liikunta- tai tanssitunteja. Kattoterassit ja hotellien saunatilat ovatkin aika täyteen bookattuja näin kesäaikaan. Miehet puolestaan harrastavat monestikin exstreme lajeja kuten siltahyppyjä, benji-hyppyjä ja muita vähän rankempia "urheilulajeja". Toki myös naisten keskuudessa esim benjihypyt morsiamelle ja kaasoille on jo aika suosittua ohjelmaa. Rauhallisempaan polttari-iltaan naisten kesken kuuluu yleensä yhdessäoloa, hyvää ruokaa ja esim morsiussauna tulevalle morsiamelle.






Tämän kesän trendisuosikki taitaa kuitenkin olla suppaus sekä poikien että tyttöjen keskuudessa. Sup-laudalla eli isolla surffilaudan tapaisella laudalla melotaan seisten vetten päällä. Suppaus on tiettävästi lähtöisin Hawajilta mutta nyt se tuo Suomeenkin vesiurheiluun uusia tuulia. Täällä pääkaupunkiseudulla pääsee suppausta kokeilemaan Töölönlahden rannalla.


Muuten polttarien ohjelmaan yleensä kuuluu yleistä hauskanpitoa, syömistä ja tärkeintä lienee yhdessäolo. Kaikki toki riippuu siitä minkälainen on morsian tai sulhanen, joka on menossa naimisiin. Onneksi tänä päivänä polttarit ovat hauskoja, ikimuistettavia tapahtumia eikä sellaisia juhlia, joissa nolataan päivänsankari kuten joskus muutama vuosikymmen sitten oli tapana tehdä. Ei ollut ollenkaan harvinaista, että tuleva sulhanen mm lähetettiin illan viimeisellä junalla vaikkapa Rovaniemelle. Voitte vain kuvitella miltä nuoresta miehestä tuntui herätä junavaunusta kukonlaulun aikaan kaukana kotoaan.



Kritiikkiä on esiintynyt siitä, että tänä päivänä polttarikustannukset osallistujille saattavat nousta liian korkeaksi. Yli sadan euron maksu saattaa olla liikaa monelle. Ystäväporukan kesken onkin syytä keskustella etukäteen minkälaiset ja minkähintaiset polttarit pidetään. Näin saadaan luotua yhteiset raamit juhlapäivälle ja kaikki halukkaat pääsevät osallistumaan niihin. Vinkkinä tosin sanoisin, että kannattaa koota tietty ydinryhmä, joka hoitaa polttarien suunnittelun ja toteutuksen. Näin vältytään liialta jossittelulta ja saadaan ohjelma rakennettua valmiiksi. Mahdolliset tilavaraukset, kuljetukset ja muut ohjelmavaraukset vievät oman aikansa ja ne on hyvä tehdä valmiiksi hyvissä ajoin.


Trendikästä on siis viettää tyylikkäät ja hauskat polttarit ja rakentaa ohjelma tulevan morsiamen tai sulhasen mieltymysten mukaiseksi.



tiistai 1. maaliskuuta 2016

Jääprinsessa ja Frozen synttärit


                    Lastenjuhlat – Jääprinsessa ja Frozen synttärit


Pakkanen pakkui ulkona ja kirsikkapuut olivat peittyneet upeaan lumiverhoon. Pieni vaaleatukkainen lettipää hyöri ympärilläni ja huudahteli ”mummi, mummi, ulkona sataa lumihiutaleita!” ”Mummi, minä olen Frozen prinsessa.” Siitä se sitten alkoi. Päätettiin pitää Frozen synttärit.



Mummilla oli juhlavarastossa jo syksyllä hankittuna ihania talviaiheisia Frozen lautasia, mukeja ja servettejä. Ei ollut vaikea arvata, että Frozen elokuvasta tulisi menestys. Elokuva on valloittava, seikkailuhenkinen ja ihanan talvinen lumihiutaleineen. Pienet tytöt samaistuvat helposti  Prinsessa Annaan ja Prinsessa Elsaan, niin meidänkin pikkuinen tyllerö ja pieni pallerokin.



Juhlakauden kiireiden sekä joulutohinoiden vuoksi mummi ei ehtinyt etsiä kaupasta lumihiutaleita. Joulun pyhien jälkeisenä päivänä kaikki lumihiutaleet olikin jo myyty pois. Mistähän niitä lumihiutaleita nyt saataisiin Frozen juhliin, mietti mummi kuumeisesti ja asteli samalla askarteluliikkeeseen. Sieltä onneksi löytyi tarvikkeita lumihiutaleiden tekemiseen. Seuraavana päivänä kotona leijailikin turkoosin erisävyisiä hileitä ja ”timanteja”. Sotku oli aika mahdoton mutta nyt lumihiutaleet kimaltelivat kauniisti pöydän yläpuolella olevassa lampussa.  Jotakin kuitenkin puuttui. Mummi oli nähnyt satumaisen kauniin, läpinäkyvän lumihiutaleen kaupan hyllyllä silloin jo kauan ennen joulua. Tuumasta toimeen..mummi soitti Weiste Oy:lle, joka valmistaa suomalaisia joulukoristeita ja kyseli oliko heillä tietoa mistä lumihiutaleita voisi vielä saada. Sieltähän niitä löytyi. Ensi syksyn uudet mallit olivat jo tulleet ja ne olivat täydellisiä Frozen juhliin. Malliston nimikin taisi olla Frozen. 




K.A.Weiste oy on Euroopan johtavia ja vanhimpia joulukoristevalmistajia. Weisteen joulukoristetehtaan historia ja samalla teollinen valmistaminen Suomessa alkoi jo 1920- luvulla ja perheyritys jatkaa edelleen. Viennillä on merkittävä asema, sillä yli 80 % tuotannosta toimitetaan ulkomaille. Vientimaita Weisteellä on viime vuosina ollut noin 35. Häähullu nimityksen ohella olen saanut kuulla, että olen myös jouluhullu. En siis ole voinut olla hypistelemättä matkoillani Lontoon, Berliinin, Pariisin, Brysselin ja muiden Euroopan pääkaupunkien tavaratalojen jouluosastojen ihastuttavia joulukoristeita. Kukapa tietää, kuinka moni niistä onkin ollut suomalaisen Weisteen tekemiä.  


Kutsukortit oli jo lähetetty muutama viikko sitten.Nyt vihdoin pääsimme kattamaan Frozen pöytää.  Jokaiselle lapsukaiselle oli tehty oma nimikkopaikka.  Decora Housen ihanat Frozen astiat sekä jäänsinisen pöytäliinan päälle laitettava vaaleansininen lumihiutale kaitaliina loivat ihanan, sinisen,  jäisen ja lumisen tunnelman. Keskellä pöytää koristi valkoinen koristepuu, jossa roikkui Frozen lumihiutaleita. Weisteen upea turkoosinvärinen lumihiutaleilla koristeltu koristeköynnös ja ihanat turkoosin väriset luistin joulupallot antoivat pöydälle lisää säihkettä. 








Pikkuinen jääprinsessa maisteli suklaakonvehteja. Pian pienet kasvot olivat täynnä suklaata mutta sitä prinsessa ei huomannut, sillä hänellä oli liian kiire pomppia ilmapallojen kanssa. Valokuvaajallamme , Domilla oli täysi työ retuseerata suklaatahrat pois,  jotta ne eivät näkyisi kuvissa.





Vielä piste iin päälle. Sonja Crockford, The Art of Cake loihti päivänsankarille upean Frozen kakun. Kauniit lumihiutaleet, Elsa ja Anna olivat todella lapsille mieluisia. Illalla ennen höyhensaarille menoa Pikku Jääprinsessa söi vielä iltapalaksi lumiukko Olafin pään. Makeita unia!

                                                                 ( Kuva Orchidea)

Kiitokset upealle valokuvaajallemme DMK Photographyn Dominika Montonen-Koivistolle. Lapsikin aistii Domin ammattitaidon ja rehellisen iloisen ilmapiirin kuvia otettaessa.  Saimme ihania kuvia. Viereisessä huoneessa oli hauska kuunnella jääprinsessan ja Domin naurun kihertelyä.