perjantai 30. joulukuuta 2016


                 2017 häätrendit, onko näistä jokin sinun häätrendisi?

                                       Kuva Oona Linna.


Täällä meillä ja kansainvälisillä markkinoillakin pidettävät 2017 häämessut aloittavat tammikuussa rytinällä vuoden 2017 ja 2018 häävalmistelut. Vielä ei toki ole liian myöhäistä alkaa järjestelemään 2017 kesähäitä. Haasteena saattaa toki olla mieluisan juhlapaikan löytäminen, varsinkin täältä pääkaupunkiseudulta mutta aina kannattaa kokeilla onneaan ja vaihtoehtoisia valintoja juhlapaikalle saattaa hyvinkin löytyä, kunhan vain on avoinna uusille ideoille.

Vuoden 2017 häätrendit koostuvat osittain vanhoista, jo suosituiksi tulleista tyyleistä ja väreistä.

1)Ensimmäiseksi nostaisin maalaisromantiikan sekä pastillivärit. Maalaisromantiikka sopii upeasti suomalaiseen maisemaan ja meiltä löytyy ihastuttavia juhlapaikkoja, joita voidaan tuunata persoonalliseksi. Varsinkin tuon ihastuttavan vanhan roosan/vaaleanpunaisen blush rose-sävyn värit jatkavat edelleen suosiotaan myös täällä meillä niin kuin Englannissa ja muuallakin Euroopassa. Enkä yhtään ihmettele, sillä sävy on kaunis ja ajaton ja se on helppo yhdistää muuhun somistukseen. Se luo romantiikkaa mutta on samalla myös tyylikäs ja hienostunut. Ehdottoman trendikästä.


                                                          Kuva Timo Saarinen

Kuva Janne Miettinen


Kuva Janne Miettinen


Kuva Janne Miettinen


2)Uutena tälle vuodelle nostaa suosiotaan varmastikin Metallinhohto ja sen eri sävyt: Kulta, hopea, kupari ja ruusukulta. Varsinkin kulta on tulossa vahvasti esille vuoden 2017 häätrendeissä. Näistä esimakua minulla on jo viime kesän häistä, joissa teemaväreinä oli kulta, valkoisen erisävyt ja upea navyblue. hääpari tuli New Yorkista, joten he toivat uusia tuulahduksia mukanaan.


                                       Kuva: Maria Hedengren

3)Natural wedding: teemana luonnonmukaisuus. Näissä häissä nähdään paljon mm. luonnonkukkia ja luonnonelementtejä. Juhlapaikkana voi olla rustiikkihäiden tapaan vintin ylinen tai puutarha telttoineen. Luonnonmukaisuutta korostetaan ja koristelussa käytetään kukkia,köynnöksiä sekä metsän omia antimia kuten marjoja ja sammalta, oksia ja varpuja. Väripalettina toimii myös harmaan ja sinisen eri sävyt.

                                      Kuva janne Miettinen


                                     Kuva Timo Saarinen


Mitähän vielä ensi vuodeksi: Boheemius ja wow-efektit kuten upeat valoefektit ja muutenkin valaistuksen korostaminen sekä somistuksessa upeat, isot kukkakokonaisuudet.

Kansainvälisissä lehdissä viljellään yltiöpäistä romantiikkaa, joka ei aina istu tänne meille sellaisenaan. Jos siihen yhdistetään pohjoismaalaista selkeyttä ja pelkistettyä tyyliä, niin se sopii monen hääparin makuun.

Älkääkä unohtako oman persoonallisuuden korostamista. Olkootpa trendit sitten mitä tahansa niin häitä kannattaa lähteä suunnittelemaan aina oman inspiraation, mieltymysten ja visioiden pohjalta. Näin saadaan loihdittua unelmista totta.


                                                                Kuva oona Linna

                                ONNEA UUDELLE VUODELLE 2017!



keskiviikko 14. joulukuuta 2016

Vuoden 2017 Häähulina

                   
                    Valmistautumista vuoden 2017 häähulinaan

Nyt se on jo alkanut…Pitäisi täydellä teholla valmistautua vuoden 2017 häämessuihin. Joulukiireet tosin haittaavat vähän, sillä rakastan joulua ja rakastan lahjojen hankkimista ja tekemistä näin joulun alla.


Joululahjapaketoinnin välissä mieleen nousevat vuoden 2017 häätrendit sekä oma pieni visioni täydellisestä häämessuständistä. Kansainväliset häätrendit toki sanelevat myös meidän trendejämme täällä Pohjolassa mutta yltiöpäinen romanttisuus ei kuitenkaan täällä meillä aina innosta vaan siihen on otettava Pohjoismaalaista selkeää tyyliä mukaan. Pieneen messuständiin ei kuitenkaan mahdu luomaan erilaisia tyylejä vaan esille on otettava jotain pientä ja viehättävää.  Ideoita olisi tuhansia mutta budjetti toki tekee siihen omat rajoituksensa. Yksi pieni idea jo häilyy mielessä mutta katsotaan saanko toteutettua sen.

Mutta asiaan, vuoden 2017 hääkauden avaa upeat, perinteiset Mennään Naimisiin häämessut Wanhassa Satamassa 14-15.01.2017. Messut toteutetaan jo 22.kerran. Tällä kertaa messuihin tuo kuitenkin uutta ilmettä ja uutta näkökohtaa Paula Kirvesmäki, jonka haltuun messut ja mennään Naimisiin -lehti on siirtynyt. Luvassa on rentoa tunnelmaa, kuplivaa shampanjaa, kilpailuja sekä tietenkin mahdollisuus tavata eri alojen hääammattilaisia.


Paulan kommentti tulevista messuista: ”Järjestäjän muutoksen myötä paljonkin muuttuu asiakkaan iloksi messuilla. Tuttuja asioita ovat suuri näytteilleasettajien määrä ja muualtakin kuin pääkaupunkiseudulta, joten kauempaakin kannattaa tulla hääjärjestelyitä edistämään. Sormukset, hääpuvut, miesten puvut, hääkutsut, juhlapalvelut, kuvaajat, häämatkat, kukat, ohjelmat, hääsuunnittelijat ja kirkollisetkin asiat ovat edustettuina messuilla. Löytyy morsiuskimppuosasto, jossa voi valokuvata itsensä kimpun kanssa ja nähdä mikä kimppumuoto parhaiten itselle sopii. Perinteinen, mutta aina uusiutunut on Sinellin askartelutyöpaja. Muotinäytös on entistä suurempi ja kattavampi kokoema parhaimmista hääpuvuista sekä juhlavierasasuista. Kuohuviinibaari muotinäytöksen yhteydessä lisää osaltaan viihtyisyyttä. Uutta on Street Food osasto, ei yllätä känkkäränkkä, kun voi nauttia nopeasti hyvää sormiruokaa messuilun lomassa. Uutta on on myösVIP kokemus. VIP vieraallamme on parhaat muotinäytöksen katselupaikat kuohujuomineen, oma lounge huilaamiseen, naulakkomaksu kuuluvana ja yli 50€ läksiäislahjakassi.

Orchidea odottaa innolla Wanhan Sataman messuja ja varsinkin tuo VIP-vieraskonsepti tuo messuille sitä paljon  odotettua kansainvälistä messutunnelmaa.
Tervetuloa Orchidean osastolle 139 E.

Seuraava häätapahtuma täällä pääkaupunkiseudulla onkin heti jo viikon päästä Mennään Naimisiin-messuista,  Love me do-January fair 21-22.01.2017 Kaapelitehtaalla. Tämä hurmaavan vauhdikas häätapahtuma toteutetaan jo neljättä kertaa. Järjestäjinä toimii Nonna Sjöberg sekä Amoriini.com:in Johanna kumppaneineen. Häätapahtumassa esitellään vuoden 2017 Love me do-morsian  Nadja, julkistetaan vuoden 2017 Hääyritys ja paljon paljon muuta kivaa.





Orchidea on myös tälläkin kertaa mukana Love me do:ssa yhdessä Floramoren kanssa.


Seuraavat suurimmat häätapahtumat ovat Turun Häät Häämessut 28-29.01.2017 ja Tampereen Häämessut 04-05.02.2017

Nyt kuitenkin kaikki vielä nauttimaan tästä ihanasta joulunajasta ja joulun odotuksesta.


                                                                 Taianomaista Joulua
                                                                            &
                                                                 Onnea Vuodelle 2017